SUOMEN 4H-LIITON TERVEHDYS
 

Haluan lämpimästi onnitella Oriveden 4H-yhdistystä ja kiittää siitä arvokkaasta työstä, jota nyt 80 vuoden ajan on tehty orivesiläisten nuorten hyväksi.

Minulle muistuu mieleen erityisesti 1980-luvulla huipussaan ollut metsäpuiden taimikasvatus. Oriveden 4H-nuoret tuottivat vuosittain metsänhoitoyhdistykselle jopa 250.000 puuntainta. 1980luvulla käynnistyi Orivedellä myös nuorten pihapalvelutoiminta. Se loi valtakunnallisesti pohjaa koko järjestömme nuorten kesätyöllistämiseen ja työelämävalmiuksien edistämiseen. Työpalvelu ja 4H-järjestön nykyisin tarjoama mahdollisuus kokeilla yritystoimintaa antavat hyvät eväät nuorille sijoittua työmarkkinoilla.

Vahvan perustoiminnan rinnalla kolme viimeistä vuosikymmentä on ollut Oriveden 4H-yhdistyksen oman palvelutuotannon ja kehittämishankkeiden aikaa. Leader-hankkeissa nuorten osallisuus on keskeisessä roolissa ja se tukee nuorten kasvamista omatoimisuuteen.

Rahoituksen kantavat voimat ovat vuodesta toiseen olleet Oriveden kaupunki ja Oriveden Manttaalisäätiö. 4H-nuorisotyön edellytysten säilyttäminen on tulevaisuudessakin tärkeää, jotta työelämän edellytyksiä voidaan edistää yhä laajemman nuorisojoukon keskuudessa. Pienellä maalla, jonka väestö ikääntyy nopeasti, ei ole varaa yhteenkään nuoreen väliinputoajaan. Uskon, että tämä on ajatus, jonka me kaikki voimme allekirjoittaa.

 

aluejohtaja Päivi Kiviranta

Suomen 4H-liitto, 4H Länsi-Suomi