PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

 

Oriveden 4H on taivaltanut jo pitkän matkan, 80 vuotta. Yhdistys elää ja voi hyvin.


Syy tähän on se kyky olla ajassa mukana. Vaikka perusjalka on tukevasti maassa, on oivallettu kulloisenkin ajan trendit ja painopisteet. Nuoret itse ovat meille kertoneet ja näyttäneet mikä on ajankohtaista ja kiinnostavaa. Yhdistyksen toiminta ja tarjonta on elänyt mukana ja toteuttanut jäsenten toiveita. Tämä on ollut takaamassa elinvoiman, joka näkyy esimerkiksi kuluvan vuoden toiminnassa. Tämä vuosi on hankkeiden vuosi, hyvä niin. Olemme saaneet uusilla hankkeilla kehitettyä ja aloitettua paljon sellaista, josta 4H saa elinvoimaa ja ideoita tuleville vuosille.

Itse aloitin 4H-kerholaisena jo ensimmäisten kouluvuosieni aikana. Silloin, kuten nykyäänkin, maaseudun lapsille ja nuorille ei juuri muita ohjattuja harrastusmahdollisuuksia syrjäisemmillä kylillä ollut. Kerhotoiminta ja kaikki 4H:n tuomat aktiviteetit avarsi elämää huomattavasti laajemmalle, kuin se muuten olisi ollut mahdollista. 4H on ollut minulle ajokortti elämään.

Olen tästä 4H:lle kiitollinen ja olen kiitollinen, että olen saanut olla mukana Oriveden yhdistyksen hallitustyössä jo pitkän tovin. Olen vakuuttunut siitä, että meidän yhdistys jatkaa edelleen virkeänä jalat maassa ja nokka kohti uusia tärkeitä asioita nuorten elämässä.

Haluan myös yhdistyksen puolesta kiittää kaikkia vuosien varrella yhdistyksen toimintaan osallistuneita ja toimintaa tukeneita henkilöitä ja tahoja, erityisesti Oriveden kaupunkia, Oriveden manttaalisäätiötä ja Tunkelon säätiötä.

 

Antti Nieminen, puheenjohtaja

Oriveden 4H-yhdistys ry