Oriveden 4H- yhdistys 70v

ORIVEDEN 4H- YHDISTYS 70v

Oriveden 4H- yhdistyksen 70 vuotista taivalta juhlittiin Orivedellä 25.10.2008

Oriveden Maatalouskerhoyhdistys perustettiin 26.2.1938 ja yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja oli maanviljelijä Kalle Sahramies.

Yhdistyksen nimen muuttaminen Oriveden 4H- yhdistykseksi rekisteröitiin 25.11.1971

4H yhdistys on hankkinut varoja vuosien varrella eritavoin, esimerkiksi viljankeräyksillä, paperinkeräyksillä sekä neuvonta- ja työpalvelutoiminnalla.

Toimintaympäristö on vuosikymmenten aikana muuttunut paljonkin. Alkutuotannon parissa toimineesta maaatalouskerhoyhdistyksestä on kehittynyt laaja- alainen nuorten elämänhallintaa ja yritteliäisyyttä tukeva palvelun tuottaja. Vuosikymmenten aikana 4H on osoittanut uudistuskykyä ja kehittänyt toimintaansa kyseisen aikakauden tarpeita vastaavaksi säilyttäen kuitenkin aina perusarvonsa.

Kerhoissa on opiskeltu ja opiskellaan edelleenkin käytännön taitoja mm. kotitaloutta, käsitöitä, hitsausta, erätaitoja metsäpuiden taimikasvatusta sekä puuntaimien istutusta jne.Nuorten yritystoiminta on viljely-, kotieläin- ja luonnontuotteiden keräilystä muuttunut tänä päivänä palvelutyyppiseen nuorten työllistämiseen.

1980- luvulla käynnistyi Orivedellä nuorten pihapalvelutoiminta. Se loi pohjaa koko 4H järjestön nuorten kesätyöllistämiseen ja työelämävalmiuksien edistämiseen.

Pomoottori- toimintaryhmän kanssa toteutettiin 1990- luvulla nuorten perennahanke, jonka jälkeen Orivedellä toimi viisi sivutoimista ja kaksi päätoimista perennayrittäjää.

Yhdistys piti yllä Oriveden Suoramyyntipistettä, jonne myytävää toimitti yli 170 tuottajaa.

Osana 4H- yhdistyksen liiketoimintaa kuuluu Tuoremehuasema, joka sijaitsee vanha paloaseman alakerrassa.

Oriveden kaupungin Säynäniemen leirintäaluetta 4H- yhdistys organisoi viitisen vuotta. Edelleenkin Säynänemessä järjestetään kevään 4H- leiri.

Uusi nuorten 4H- Yritys- toiminta tulee toivottavasti vauhdittamaan uudelleen monenlaista pienimuotoisempaa yritystoimintaa.

 

 

Toiminnanjohtaja Pentti Vaalamo vas. sekä hallituksen puheenjohtaja Petri Eskola.